Kiirettä pitää

kesäkuu 20, 2007

Huh, viime aikoina on tosiaan kiirettä pitänyt ihan riittämiin. Toisaalta se on ihan mukavaa, koska se tarkoittaa näin freelancerina osittain itseään elättävälle ihmiselle sitä, että töitä on riittänyt mukavasti mutta… Olisihan niistä kesäpäivistäkin mukava nauttia välillä 🙂

Jotain olen kuitenkin jossain välissä saanut aikaiseksikin, tosin eilen vasta tuli kuvattua nämä tuotokset. Viime postauksen tapaan korvakoruja. Suurin osa myynnissä.

Nämä ensimmäiset ovat jo jonkin aikaa ehtineet lepäillä korukätkössä. Tein ne joskus syksyllä hopeatyökurssilla mutta unohtanut poloiset kokonaan…

korvikset_4.jpg

Pisara-korvikset syntyivät talvisesta ideasta sulavasta jääpuikosta ja siitä killuvasta vesitipasta.
Swarovskin kristalleja ja hopeaa.

korvikset_3.jpg

Nämä esiintyivätki jo edellisessäkin postauksessa mutta pyöreä hopeapallero vaihtui pikkuiseen Hill Tribe -helmeen, jossa kukkakuviointi.

korvikset_1.jpg

Nämä ovat simppelit pyöreät korvikset, joissa vapaasti heilumassa menossa mukana amatsoniitti ja serpentiinirondelleja.

korvikset_2.jpg

Tässäpä pikapäivitys, oikein makoisaa juhannusta kaikille! 🙂

Mainokset

Etana

kesäkuu 6, 2007

Hups, huomasin juuri, että viime päivityksestä on kulunut kuukausi… En tiedä, mihin nämä päivät katoavat, mutta tuntuu etten oikein ehdi mitään. Asiaan tietysti vaikuttaa sekin, että olen nykyään töissä vähintään kolmena päivänä viikossa ja yritän samalla tehdä freelancerina hommia ja paikkailla koulun rästikursseja… Huh, tekemistä siis riittää. Joitakin koruja on syntynyt viime päivityksen jälkeen mutta en ole saanut aikaiseksi kuvata niitä. Ehkäpä tällä viikolla? Saa, nähdä kaunis kesäsää nimittäin houkuttelee kyllä ulkoilemaankin tavallista enemmän 🙂

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Long time no see

Tou 5, 2007

Onpas täällä ollut pitkään hiljaista, en muistanutkaan, että viime päivityksestä oli noin kauan… No, eipä ole tullut tehtyä korujakaan kovin paljoa viime aikoina, kun on ollut kaikenlaista muutakin mielessä. Eilisiltana sain sitten vihdoin muutaman parin tehtyä mutta en ehtinyt niitä tänään vielä kuvaamaan ennekuin alkoi olla liian hämärää vesisateen takia. Kotona kun ei ole kunnon studiolamppuja niin ajattelin, että jätän kuvaamisen suosiolla otollisempaan ajankohtaan. Tässä on nyt siis ihan pikapäivitys, ehkä huomenna lisää kuvien kanssa… 🙂

Granaatti

maaliskuu 11, 2007

Pitkästä aikaa tuli otettua tuotoksista muutama kuva ja ajattelin, että on korkea aika päivittää blogiakin. Huomaa kyllä, että aloitettuani työt vapaa-aikaa tuntuu olevan huomattavasti vähemmän ja on tämä kevät kyllä ollut muutenkin melkoisen kiireinen. Kaiken lisäksi mukaan on mahtunut vähän ikävämpiäkin asioita, mutta eipä niistä nyt sen enempää.

Meillä oli perjantaina lehden päätoimittajan syntymäpäivät ja ajattelin, että teen itselleni jonkinmoiset kivat korut kyseiseen tapahtumaan. Sain idean granaateista syntyviin korviksiin ja kaulanauhaan, joista tulikin aika kivat. Erityisen ihastunut olen tuohon korvakorumalliin vaikka se onkin vähän hankala näin talvisaikaan kun korvikset tarttuvat välillä takkiin ja kaulahuiviin.

granaatti_korvikset.jpg

granaatti_kaulakoru.jpg

Metalliosat kaikki sterlinghopeaa ja korvakoruissa itse taivutettu koukku. Kaulakorussa on n. 3 millisiä pyöreitä granaatteja ja FMG:ltä hankittuja granaattirondelleja. Korviksissa on käytettu myös samaisia rondelleja, alimmaisena on neliön muotoinen Hill Tribe -hopeahelmi. Kaulakorun lukko on myös Hill Tribe -hopeaa.

Jokin aika sitten valmistui myös tämä hopean harmaa kaluakoru botswanan akaateista ja harmaista makean veden helmistä muotoutunut koru. Lisänä nauhassa on 3 millisiä hopeahelmiä, Hill Tribe -kukkariipus ja lukko. Ihan kaunis koru, mutta ehkä turhan hieno minulle (noita juhlia kun on sen verran harvoin ettei tällaisella ole oikein käyttöä).

botswana.jpg

Tammi-helmikuussa olin puukorukurssilla, jossa syntyi muutama yhä puolivalmis koru. Puukorujen suunnittelu ja tekeminen on ihan mukavaa puuhaa mutta vaatii oman opettelunsa. Tässä kuitenkin omenapuinen lehti-rintakoru, josta puuttuu vielä neula sekä kirskikkapuinen aalto-laattariipus, joka on ripustettu vahattuun puuvillanauhaan.

puu_laatta.jpg

lehti.jpg

Tässäpä päivitystä tällä kertaa 🙂

Kiirettä pitää

helmikuu 22, 2007

En ole pitkään aikaan ehtinyt juurikaan puuhastelemaan korujen parissa enkä kuvaamaan aikaisempia tuotoksia, sen verran kiirettä on koulussa, töissä ja elämässä muuten pitänyt. Järjestin Ninden kanssa kimpan INMCrystaliin ja sain vihdoin tilauksen ko. putiikkiin lähtemään. HUH, tilauksen tekemisessä oli vaan aika iso homma! Toivottavasti kaikki kimppalaiset saavat, mitä tilasivat 🙂 Nyt vaan odotellaan innosta piukeana, että milloin paketti saapuu kotiin…

 

Jotain uutta

helmikuu 6, 2007

Viikonloppuna tuli kuvattua jotain viime aikojen tuotoksia, osaa en viitsinyt vielä kuvata koska esim. hopeatyökurssilla tekemäni sormukset täytyy hapottaa ja kiillottaa ennenkuin viitsin esitellä niitä. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikansaamiini sormuksiin, vaikka ihan täydellistä kokoa en saavuttanutkaan, kyllä noita silti pitää!

Minulla on myös kunnianhimoinen suunnitelma kihlajaispäivämme varalle, jonka nyt aion uskaltaa paljastaa, koskapa uskon, että urooni ei ehkä eksy näille sivuille ennen sitä… 🙂 Suunnitelmissa on siis tehdä meille uudet hopeiset kihlasormukset vaikkei vanhoissakaan mitään vikaa ole. Itse asiassa pidän kihlasormuksistamme paljon ja olen erittäin tyytyväinen, että niihin panostettiin vähän enemmän silloin viisi vuotta sitten. Ostimme silloin Kalevala Korun kultaiset sormukset, koska ne tuntuivat vaan silloin heti ”oikealta” sormessa. Useamman kerran sormuksia käytiin mallailemassa, mutta nuo Kalevalan vaan istuivat paikalleen heti, tuntuman ero oli huomattava kun kokeilin ”tavallisia” kihlasormuksia. Muutenkin nuo sopivat persoonillemme paremmin kuin sellaiset peruskihlasormukset. Mutta se kihloista, katsotaan saanko suunnitelmani toteutettua…

Mutta nyt siis kuviin! Tammikuun aikana sain kaksi tilausta: FMG:n kimppatilauksen ja oman tilaukseni Sedona Stonesilta. Kummatkin tilaukset on vielä kuvaamatta kun olen vähän saanut palautetta kotona useista tilauksista joulukuun aikana, joten en ole viitsinyt raahata kaikkia uusia tuttavuuksia esille… 😉 Noiden kahden tilauksen kivistä syntyi korvakorut ja rannekoru itselleni. Varsinkin rannekorusta pidän hurjasti, siitä tuli kokolailla juuri sellainen kuin halusinkin.

oranssi_pieni.pngoranssi_korvikset_pieni.png

Näissä on sterling hopeaa ja balin hopeaa, kivet punaisia aventuriineja ja Sedona Stonesin mukaan eri muotoisia karneolihelmiä. En sitten menisi takuuseen, että ovat karneolia, mutta kivan näköisiä kumminkin! Rannekorussa on lisäksi itse tekemäni tappilukko.

Mutta tässäpä tämä tällä erää, palailen asiaan piakkoin 🙂

I come empty handed

tammikuu 30, 2007

…eli ei vieläkään kuvia koruista 😦 Viikonloppu sujahti puukorukurssilla ja kun kotiuduin kumpanakin päivänä sieltä vasta neljän jälkeen, joten ei oikein ollut enää valoa ottaa kuvia. Eikä kyllä energiaakaan uusien asioiden opettelun jälkeen.

Flunssa alkaa onnkesi vihdoin mennä ohi, toivottavasti ei nyt sitten iske jokin muu tauti… Tuntuu, että nykyään ei ole oikein aikaa tehdä muuta kuin käydä töissä ja yrittää parhaansa mukaan tehdä koulutehtäviä. Keväästä on sikäli tulossa raskas, että maaliskuun loppupuolelle mennessä pitäisi saada aikaiseksi seminaarityö , pituus noin parikymmentä sivua. Huoh… Aihe on onneksi ihan kiinnostava mutta motivaatio ei silti ole kovin korkealla. No, ehkäpä se siitä jos ja kun yritän suhtautua asiaan positiivisesti.

Huomenna olisi vuorossa taas hopetyökurssi, siellä olenkin ollut melkoisen ahkera pari viime kertaa vaikka todistusaineiston puuttuessa olettekin täysin minun sanani varassa 😉 Tosin olen jo pari kertaa saanut aikaiseksi oikeasti aika susirumia juttuja… Uskokaa pois! Filigraanikorvakorun osat eivät oikein onnistuneet viimeksi kun juotin niitä yhteen pohtimatta asiaa kunnolla etukäteen. No onneksi sittne kotona juottamani sormus onnistui hienosti, vaikka sormuksen päälle tuleva hopeamokkula vielä uupuukin koska sen juottaminen ei onnistunut. Ehkäpä sitten huomenna!

Helmeilevää viikkoa kaikille!

Flunssaa pukkaa

tammikuu 20, 2007

Eipäs tullut kuvien päivittämisestä mitään kun olen ollut kipeänä, ei ole oikein ollut energiaa ottaa kuvia. Katsotaan jos saisi huomenna muutosta asiaan. FMG:n kimppakin tuli vihdoin postissa mutta en ole saanut niitäkään kuvattua. No, toisaalta, FMG:ltä tuli tilattua kohtuullisen tylsiä helmiä eli siis ihan perus pyöreitä 6mm helmiä, jotka sopii melkein mihin koruun vaaan. Yritän saada nekin kuvattua, jos jotakuta kiinnostaa nähdä, mitä tuli hankittua 🙂

Rahaakin tuli taas tuhlattua kun kipeänä tuli surffailtua netissä ja vilkuiltua jos jonkilaista nettiputiikkia… Sedona Stones sitten vastaanotti muutaman euron meikäläiseltä, innolla odottelen, mitä postista putkahtaa!

Hopeatyökurssi on jatkunut jo pari viikkoa mutta tällä viikolla anti oli melko laiha, en oikein jaksanut tehdä mitään. Filigree-korviksiin vääntelin osat mutta en saanut niitä vielä juotettua yhteen. Sain kuitenkin vihdoin hankittua veivejä, 4 ja 5 milliset mutta nyt niitä onkin sitten kaksin kappalein! Eli voisin luopua toisesta parista, jos jotakuta kiinnostaa.

Jepulis, jatkan lauantai-illan viettoa oman kullan kanssa, palaillaan asiaan 🙂

Pakkasta

tammikuu 11, 2007

Ahjolan hopeatön jatkokurssin kevätkausi alkoi eilen. Tein pari sormusta 0,8 hopealangasta, mutta nyt laiskottaa niin, että en jaksa ottaa niistä kuvia, varsinkaan koska oikeastaan vain toinen sormuksista onnistui. Sitä onnistunutta sormusta olenkin sitten pitänyt eilisestä lähtien. Jätin helmet eilen pakista kotiin kun lähdin kurssille, ei ollut kovin hyvä idea se… Ostin opettajalta kaksi helmeä sormuksia varten, eli turhaa rahanmenoa taas… Onnistuneessa sormuksessa on neliönmuotoinen kivihelmi tuntematonta kivilajia, sillä opettaja ei enää muistanut, mitä se oli. Kivan näköistä joka tapauksessa. Sormus on hieman iso, mutta kyllä se sormessa pysyy.

Kurssilla on todella mukavaa porukkaa, aika monta uutta oli tullut mukaan ja luokassa oli alkuun jopa hieman ahdasta mutta iso osa porukasta lähti melko aikaisin. Meitä jäi noin kuuden hengen porukka juttelemaan ja olikin kyllä oikein mukava jutustella niiden kanssa.   Ovat oikein huumorintajuista ja leppoisaa porukkaa, vaikka aika eri ikäisiä ollaankin.

Tänäänkin oli mukva ilta kun kävin syömässä vanhan kaverin kanssa, jota en ole nähnyt melkein puoleen vuoteen. Ruoka ja seura oli hyvää ali oikein kiva ilta siis!

Helmikuulumisia taas myöhemmin, seuraavaan postiin yritän saada kuvat sormuksista :).

uusi vuosi -uusi blogi

tammikuu 4, 2007

Ajattelin vohdoin aloittaa (uudestaan) blogin pitämisen. Minulla oli joskus suomenkielinen blogi, mutta sen ylläpitäminen hiipui aika nopeasti, ehkäpä tämä jaksaisi elää vähän pidempään.

Pari sanasta minusta: olen jo paremmalla puolella 25:tä (sen tarkemmin ei juuri vuosien kulkua huvita miettiä… 🙂 ), opiskelen yhä (minusta on tulossa medianomi ja maisteri parin vuoden sisällä) ja työskentelen viestintäalalla. Vapaa-ajan intohimoni on kaikenlaiset käsityöt, viime aikoina erityisesti korujen tekeminen. Hopeatöihin ja korukiviin on hurahtanut varmaankin aika mukava summa, mutta siteeratakseni tuttavan sanoja: ”mikäs harrastus se sellainen on, joka ei vie kaikkia rahoja…” 😉