Syksyä

12 syyskuun, 2007

Hassu päivä tänään, välillä sataa kohtuullisen rankasti ja seuravassa hetkessä taas paistaa aurinko. Kotoa ei oikein huvita lähteä mihinkään kastumisen pelossa, mutta aurinkoiset hetket houkuttelevat ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta. Tänään alkaa syksyn hopeatyökurssi, jonne on ihan kiva mennä, jospa sitä taas saisi aikaiseksi jotain… Viikonloppuna intouduin tekemään muutaman rannekorun yrittäessäni vältellä töitä (välttelyä olen harrastanut kohtuullisen onnistuneesti jo muutaman päivän…). Tänään oli vihdoin tartuttava myös niihin töihin.

Tässä viikonlopun tuotoksia:

ranne_03.jpg

Hopeaa, korallia ja ”turkoosia” (hipsuissa ihan vain sen takia, että ei varmasti ole aitoa, mutta who cares, helmet näyttää näteiltä!) . Tästä tuli kiva, tein sen itselleni ja olen sitä jo pitänytkin ja samalla huomasin ilmiön, jota ei aikaisemmin ole tullut vastaan, eli koru on aika painava ja vaijeri on venynyt n. puoli senttiä. Venyminen harmittaa aika paljon sillä koru oli juuri sopivan napakka alkuun, mutta nyt ikävän löysä, hö!

Kuvakin on heijastuksineen aika hanurista, mutta sunnuntaina iltapäivällä päivällisviinin jälkeen ei oikein ollut kuvausmotivaatio ihan kohdallaan…

ranne_013.jpg

Hopeaa ja luonnollisen väristä karneolia kahden eri muotoisina helminä, melko peruskauraa mutta aika kiva, vaikka itse sanonkin!

Ja viimeisenä ehkä sunnuntai-illan helmi, rannekoru, johon olen itse todella tyytyväinen:

ranne_02.jpg

Hopeaa, granaatteja ja makeanvedenhelmiä. Tähän saattaa tulla vielä lisäys, jos saan tilattua tarvittavat ”lisukkeet” jostain. Melkoisen kaunis ihan näinkin mutta ajattelin, että suunnittelemani ”lisuke” voisi tuoda sen pisteen iin päälle, jota tämän voi ajatella tarvitsevan tullakseen uniikimmaksi yksilöksi.

Niin ja loppukaneettina pakko lisätä: näitä rannekoruja nyt vaan ON NIIN KIVA TEHDÄ!

Kiirettä pitää

20 kesäkuun, 2007

Huh, viime aikoina on tosiaan kiirettä pitänyt ihan riittämiin. Toisaalta se on ihan mukavaa, koska se tarkoittaa näin freelancerina osittain itseään elättävälle ihmiselle sitä, että töitä on riittänyt mukavasti mutta… Olisihan niistä kesäpäivistäkin mukava nauttia välillä 🙂

Jotain olen kuitenkin jossain välissä saanut aikaiseksikin, tosin eilen vasta tuli kuvattua nämä tuotokset. Viime postauksen tapaan korvakoruja. Suurin osa myynnissä.

Nämä ensimmäiset ovat jo jonkin aikaa ehtineet lepäillä korukätkössä. Tein ne joskus syksyllä hopeatyökurssilla mutta unohtanut poloiset kokonaan…

korvikset_4.jpg

Pisara-korvikset syntyivät talvisesta ideasta sulavasta jääpuikosta ja siitä killuvasta vesitipasta.
Swarovskin kristalleja ja hopeaa.

korvikset_3.jpg

Nämä esiintyivätki jo edellisessäkin postauksessa mutta pyöreä hopeapallero vaihtui pikkuiseen Hill Tribe -helmeen, jossa kukkakuviointi.

korvikset_1.jpg

Nämä ovat simppelit pyöreät korvikset, joissa vapaasti heilumassa menossa mukana amatsoniitti ja serpentiinirondelleja.

korvikset_2.jpg

Tässäpä pikapäivitys, oikein makoisaa juhannusta kaikille! 🙂

Etana

6 kesäkuun, 2007

Hups, huomasin juuri, että viime päivityksestä on kulunut kuukausi… En tiedä, mihin nämä päivät katoavat, mutta tuntuu etten oikein ehdi mitään. Asiaan tietysti vaikuttaa sekin, että olen nykyään töissä vähintään kolmena päivänä viikossa ja yritän samalla tehdä freelancerina hommia ja paikkailla koulun rästikursseja… Huh, tekemistä siis riittää. Joitakin koruja on syntynyt viime päivityksen jälkeen mutta en ole saanut aikaiseksi kuvata niitä. Ehkäpä tällä viikolla? Saa, nähdä kaunis kesäsää nimittäin houkuttelee kyllä ulkoilemaankin tavallista enemmän 🙂

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Korviksia

6 toukokuun, 2007

Kuten eilen lupailin, niin tiedossa on korvispäivitys  kun sain otettua pitkästä aikaa kuvia.

Ensimmäisenä vuorossa on granaatti- ja hopeahelmistä tehdyt korvikset, jotka tein vaihtoehdoksi aiemassa postissa esitellyn granattikaulanauhan kaveriksi. Ovat muuten ihan samanlaiset kuin aikaisemmat mutta pienenä lisänä on sterlinghopeinen rondelli.

hopea_granaatti.jpg

Toinen pari on perusarkikorvikset rodoniitista ja muistaakseni sammalakaatista (en mene takuuseen kun korviksien teosta on jo sen verran aikaa 🙂 ). Hopeaosat ovat kaikki sterlinghopeaa kuten myös edellisissä, jotenkin aitojen materiaalien käyttö tuntuu hyvältä ajatukselta kun vaikuttaa siltä, että itsellenikin tulee aika helposti ihoreaktioita milloin minkälaisistakin materiaaleista.

rodoniitti.jpg

Näissä on aventuriini ja amatsoniittinugetit hopeaosien seurana. Mielestäni väriyhdistelmä on oikein pirteä ja keväinen, näitä onkin tullut pidettyä arkena aika usein 🙂 .

aventuriini.jpg

Sitten vähän uudempaa materiaalia: ensimmäisenä perjantaina sytyneet perusrinkulakorvikset sterlinghopeasta ja savukvartsirondelleista. Savukvartsia tuli tilattua viimeisessä FMG:n kimpassa ja rondelleilla oli kokoa hieman enemmän kuin osasin odottaa. Todella kauniita rondellit ovat kuitenkin, ja eipä tuo kokokaan haittaa vaikka ei noin muhkeita kiviä ihan mihin tahansa tule laitettua.

savukvartsi.jpg

Näihin laitoin amatsoniittirondellien kaveriksi serpentiinihelmen (myytiin nimellä crow-bead, mitenkähän tuonkin suomentaisi?? ) ja hopeisen bali-helmen. Salmiakki-idea on lainattu Nindeltä. Salmiakit näyttävät kovin kieroilta kuvassa, mutta luonnossa ovat kyllä huomattavsti suoremmassa ja saman kokoisia.

serpentiini.jpg

Viimeisissäkin on amatsoniittirondelli hopeisen bali-helmen kaverina. Kolmion yläpuolella on uurteinen hopeapallero, jonka ajattelin vaihtaa hill tribe -helmeen, jahka ne ensi viikolla saapuvat rapakon toiselta puolen… Sopinee amatsoniitin ja patinoidun hopearinkulan kaveriksi vähän paremmin kuin tuo kirkas hopeapallero.

rondelli.jpg

Jep, tässäpä korviksia vähäksi aikaa, mukavaa viikon alkua kaikille!

Long time no see

5 toukokuun, 2007

Onpas täällä ollut pitkään hiljaista, en muistanutkaan, että viime päivityksestä oli noin kauan… No, eipä ole tullut tehtyä korujakaan kovin paljoa viime aikoina, kun on ollut kaikenlaista muutakin mielessä. Eilisiltana sain sitten vihdoin muutaman parin tehtyä mutta en ehtinyt niitä tänään vielä kuvaamaan ennekuin alkoi olla liian hämärää vesisateen takia. Kotona kun ei ole kunnon studiolamppuja niin ajattelin, että jätän kuvaamisen suosiolla otollisempaan ajankohtaan. Tässä on nyt siis ihan pikapäivitys, ehkä huomenna lisää kuvien kanssa… 🙂

Granaatti

11 maaliskuun, 2007

Pitkästä aikaa tuli otettua tuotoksista muutama kuva ja ajattelin, että on korkea aika päivittää blogiakin. Huomaa kyllä, että aloitettuani työt vapaa-aikaa tuntuu olevan huomattavasti vähemmän ja on tämä kevät kyllä ollut muutenkin melkoisen kiireinen. Kaiken lisäksi mukaan on mahtunut vähän ikävämpiäkin asioita, mutta eipä niistä nyt sen enempää.

Meillä oli perjantaina lehden päätoimittajan syntymäpäivät ja ajattelin, että teen itselleni jonkinmoiset kivat korut kyseiseen tapahtumaan. Sain idean granaateista syntyviin korviksiin ja kaulanauhaan, joista tulikin aika kivat. Erityisen ihastunut olen tuohon korvakorumalliin vaikka se onkin vähän hankala näin talvisaikaan kun korvikset tarttuvat välillä takkiin ja kaulahuiviin.

granaatti_korvikset.jpg

granaatti_kaulakoru.jpg

Metalliosat kaikki sterlinghopeaa ja korvakoruissa itse taivutettu koukku. Kaulakorussa on n. 3 millisiä pyöreitä granaatteja ja FMG:ltä hankittuja granaattirondelleja. Korviksissa on käytettu myös samaisia rondelleja, alimmaisena on neliön muotoinen Hill Tribe -hopeahelmi. Kaulakorun lukko on myös Hill Tribe -hopeaa.

Jokin aika sitten valmistui myös tämä hopean harmaa kaluakoru botswanan akaateista ja harmaista makean veden helmistä muotoutunut koru. Lisänä nauhassa on 3 millisiä hopeahelmiä, Hill Tribe -kukkariipus ja lukko. Ihan kaunis koru, mutta ehkä turhan hieno minulle (noita juhlia kun on sen verran harvoin ettei tällaisella ole oikein käyttöä).

botswana.jpg

Tammi-helmikuussa olin puukorukurssilla, jossa syntyi muutama yhä puolivalmis koru. Puukorujen suunnittelu ja tekeminen on ihan mukavaa puuhaa mutta vaatii oman opettelunsa. Tässä kuitenkin omenapuinen lehti-rintakoru, josta puuttuu vielä neula sekä kirskikkapuinen aalto-laattariipus, joka on ripustettu vahattuun puuvillanauhaan.

puu_laatta.jpg

lehti.jpg

Tässäpä päivitystä tällä kertaa 🙂

Kiirettä pitää

22 helmikuun, 2007

En ole pitkään aikaan ehtinyt juurikaan puuhastelemaan korujen parissa enkä kuvaamaan aikaisempia tuotoksia, sen verran kiirettä on koulussa, töissä ja elämässä muuten pitänyt. Järjestin Ninden kanssa kimpan INMCrystaliin ja sain vihdoin tilauksen ko. putiikkiin lähtemään. HUH, tilauksen tekemisessä oli vaan aika iso homma! Toivottavasti kaikki kimppalaiset saavat, mitä tilasivat 🙂 Nyt vaan odotellaan innosta piukeana, että milloin paketti saapuu kotiin…

 

Jotain uutta

6 helmikuun, 2007

Viikonloppuna tuli kuvattua jotain viime aikojen tuotoksia, osaa en viitsinyt vielä kuvata koska esim. hopeatyökurssilla tekemäni sormukset täytyy hapottaa ja kiillottaa ennenkuin viitsin esitellä niitä. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikansaamiini sormuksiin, vaikka ihan täydellistä kokoa en saavuttanutkaan, kyllä noita silti pitää!

Minulla on myös kunnianhimoinen suunnitelma kihlajaispäivämme varalle, jonka nyt aion uskaltaa paljastaa, koskapa uskon, että urooni ei ehkä eksy näille sivuille ennen sitä… 🙂 Suunnitelmissa on siis tehdä meille uudet hopeiset kihlasormukset vaikkei vanhoissakaan mitään vikaa ole. Itse asiassa pidän kihlasormuksistamme paljon ja olen erittäin tyytyväinen, että niihin panostettiin vähän enemmän silloin viisi vuotta sitten. Ostimme silloin Kalevala Korun kultaiset sormukset, koska ne tuntuivat vaan silloin heti ”oikealta” sormessa. Useamman kerran sormuksia käytiin mallailemassa, mutta nuo Kalevalan vaan istuivat paikalleen heti, tuntuman ero oli huomattava kun kokeilin ”tavallisia” kihlasormuksia. Muutenkin nuo sopivat persoonillemme paremmin kuin sellaiset peruskihlasormukset. Mutta se kihloista, katsotaan saanko suunnitelmani toteutettua…

Mutta nyt siis kuviin! Tammikuun aikana sain kaksi tilausta: FMG:n kimppatilauksen ja oman tilaukseni Sedona Stonesilta. Kummatkin tilaukset on vielä kuvaamatta kun olen vähän saanut palautetta kotona useista tilauksista joulukuun aikana, joten en ole viitsinyt raahata kaikkia uusia tuttavuuksia esille… 😉 Noiden kahden tilauksen kivistä syntyi korvakorut ja rannekoru itselleni. Varsinkin rannekorusta pidän hurjasti, siitä tuli kokolailla juuri sellainen kuin halusinkin.

oranssi_pieni.pngoranssi_korvikset_pieni.png

Näissä on sterling hopeaa ja balin hopeaa, kivet punaisia aventuriineja ja Sedona Stonesin mukaan eri muotoisia karneolihelmiä. En sitten menisi takuuseen, että ovat karneolia, mutta kivan näköisiä kumminkin! Rannekorussa on lisäksi itse tekemäni tappilukko.

Mutta tässäpä tämä tällä erää, palailen asiaan piakkoin 🙂

I come empty handed

30 tammikuun, 2007

…eli ei vieläkään kuvia koruista 😦 Viikonloppu sujahti puukorukurssilla ja kun kotiuduin kumpanakin päivänä sieltä vasta neljän jälkeen, joten ei oikein ollut enää valoa ottaa kuvia. Eikä kyllä energiaakaan uusien asioiden opettelun jälkeen.

Flunssa alkaa onnkesi vihdoin mennä ohi, toivottavasti ei nyt sitten iske jokin muu tauti… Tuntuu, että nykyään ei ole oikein aikaa tehdä muuta kuin käydä töissä ja yrittää parhaansa mukaan tehdä koulutehtäviä. Keväästä on sikäli tulossa raskas, että maaliskuun loppupuolelle mennessä pitäisi saada aikaiseksi seminaarityö , pituus noin parikymmentä sivua. Huoh… Aihe on onneksi ihan kiinnostava mutta motivaatio ei silti ole kovin korkealla. No, ehkäpä se siitä jos ja kun yritän suhtautua asiaan positiivisesti.

Huomenna olisi vuorossa taas hopetyökurssi, siellä olenkin ollut melkoisen ahkera pari viime kertaa vaikka todistusaineiston puuttuessa olettekin täysin minun sanani varassa 😉 Tosin olen jo pari kertaa saanut aikaiseksi oikeasti aika susirumia juttuja… Uskokaa pois! Filigraanikorvakorun osat eivät oikein onnistuneet viimeksi kun juotin niitä yhteen pohtimatta asiaa kunnolla etukäteen. No onneksi sittne kotona juottamani sormus onnistui hienosti, vaikka sormuksen päälle tuleva hopeamokkula vielä uupuukin koska sen juottaminen ei onnistunut. Ehkäpä sitten huomenna!

Helmeilevää viikkoa kaikille!

Flunssaa pukkaa

20 tammikuun, 2007

Eipäs tullut kuvien päivittämisestä mitään kun olen ollut kipeänä, ei ole oikein ollut energiaa ottaa kuvia. Katsotaan jos saisi huomenna muutosta asiaan. FMG:n kimppakin tuli vihdoin postissa mutta en ole saanut niitäkään kuvattua. No, toisaalta, FMG:ltä tuli tilattua kohtuullisen tylsiä helmiä eli siis ihan perus pyöreitä 6mm helmiä, jotka sopii melkein mihin koruun vaaan. Yritän saada nekin kuvattua, jos jotakuta kiinnostaa nähdä, mitä tuli hankittua 🙂

Rahaakin tuli taas tuhlattua kun kipeänä tuli surffailtua netissä ja vilkuiltua jos jonkilaista nettiputiikkia… Sedona Stones sitten vastaanotti muutaman euron meikäläiseltä, innolla odottelen, mitä postista putkahtaa!

Hopeatyökurssi on jatkunut jo pari viikkoa mutta tällä viikolla anti oli melko laiha, en oikein jaksanut tehdä mitään. Filigree-korviksiin vääntelin osat mutta en saanut niitä vielä juotettua yhteen. Sain kuitenkin vihdoin hankittua veivejä, 4 ja 5 milliset mutta nyt niitä onkin sitten kaksin kappalein! Eli voisin luopua toisesta parista, jos jotakuta kiinnostaa.

Jepulis, jatkan lauantai-illan viettoa oman kullan kanssa, palaillaan asiaan 🙂